Polkujen bongailua

Tänään oli ajatuksena käydä ihan pikku happihyppely teitä pitkin. Etsimässä polkujen alkuja, että löytää sitten kun jaksaa lähteä kunnon lenkille.

Tälläiset kohdat on kyllä ihan helmiä!

Olen muistellut vuotta 2000, kun palasin Englannista ja lähdin ensimmäistä kertaa paikallisen maastopyöräseuran lenkille. Se oli melkoinen sokki! Olin tottunut liukkaaseen kalkki kiveen ja pitkiin ylä- ja alamäkiin, kuivuneisiin puron uomiin.. Tuolla Suomi-lenkillä olin järkkyttynyt siitä kivien määrstä enkä mä päässy mihkään siellä kivikossa.  Ne samat polut pitäisi löytää!
Tuumasta toimeen. Tietä pitkin ja, jos mä nyt vähän kieppaan metsään.. Vitsi, miten kivaa oli poljeskella mäntykankaalla, missä niitä kivikkoja ei vielä ollut. Siinä polkiessa tuli mieleen, että se "Euroopan kivikkoisin polku" on taas löydettävä. No, en löytänyt lähdin väärille poluille. Onneksi sekin oli ihan kiva ja lupsakka reittivalinta.

Seuraava etappi oli löytää polun alku muutama kilometrin päästä. "Aidassa on aukko"- koordinaateilla etsimään. Ja kyllähän se aukko löytyi. Ei tosin tainnut olla sama kuin 17 vuotta sitten, koska muistaakseni silloin kiivettiin heti jollekin pienelle kallionyppylälle. Vai kiivettinkö...
Nyt kuitenkin mentiin edelleen jouhevaa polkua. Tuolla polulla kävi melkein hävettämään.. Vastaan tuli aborginaali Jahtipuvussaan ja mummomankelilla. Siirryin polulta syrjään, että pääsee jatkamaan vauhdikasta matkaansa, mutta setä pysähtyi kanssa ja hihkaisi mulle, että tule vaan. Lisäsi siihen 'Se on päivä pilalla, kun tulee joku polulla vastaan.' Kävi naurattamaan. totesin vaan, että onhan tämä harvinaista, mutta onneksi täällä on tilaa.

 

Polku vei tien risteykseen, jossa mietiin tarkastanko mapsista missä olen, vai jatkanko hetken ihan seikkailufiiliksellä. Päätin jatkaa ihan tuuripelillä. Siinä sitten poljin sähkölinjaa pitkin, mikä oli juuri kaiveltu. Olipa pehmeää hiekkaa! Sieltä puiden lomasta alkoi kallio häämöttää ja mietin, että nyt löytyi se polku mitä etsin! Sinne vaan. Sitten tulikin tiukka paikka, kun hirvitornilla nro 12 oli 3 vaihtoehtoa. Kallio alas ja metsään, kivistä polkua vaiko tasaisella kalliolla. Valitsin keskimmäisen, ihan p..leen kivisen pätkän. siinä sitten ajelin ensin varovasti ja kiroillen, välillä piti jalkautua ja kiroilla vähän enemmän. Sitten alkoi jo sujumaan puunjuurten ja kivien keskellä. Kallion nyppylältä laskeuduin kapealle polulle ja intoa oli ja itsevarmuutta uhkuen poljin menemään. ehdin just ajatella, että tämähän sujuu, kun näin mustan juuren varvikossa. Luottamusta uhkuen ajattelin, että yli mennään. No, juuri oli eri mieltä ja niinhän multa lähti eturengas alta ja vedin teriksenä varvikkoon. Reisi osui messevästi kantoon ja kyynärpää jarrutti hyvin. Siinä piti hetki hengähtää, kun tuli aika mukava puujalka. PRK.. Kaikki maastopyöräilijäthän tietää sen ettei oikeasti kannattaisi lähteä yksin metsään... Niin kyllähän mäkin sen tiedän.

Missä miä oon?

Se kivikkopolku olis ollut hauska, mutta jalka otti sen verran kipeää, että katsoin parhaaksi palata tielle ja takaisinpäin. Samalla tuli katsottua missä olen. no, en ihan siellä missä piti. Vaihtoehdot: Jatkanko tiellä (niin kuin olisi järkevää) vai hetkinen! Tossa menee polku ja sinne menee renkaan jälkiä.. Sinnehän sitä sitten. Enpäs tiennytkään, kuinka paljon leveää ja helppoa poljettavaa tuolta löytyy! sitten piti kyllä muuttaa suuntaa ja polkea takaisinpäin, kun olin matkalla ihan eri paikkaan, kuin piti. Kun vihdoin löysin ne kalliot minne halusin mennä alkoi sataa, mulla oli nälkä ja jalkakin oli vähän jäykkä. ei enää huvittanut lähteä kiipeilemään. Ajelin teitä pitkin kotia kohti. kotona pääsin ihailemaan, kuinka pyöräilystä tulee muhkeat reidet. Harmi vaan että tuo toinen reisi on sinisempi ja paksumpi kuin toinen. :D Tästä riittää leuhkittavaa töissä..  Ihan jees lenkki, melkein 30 kilsaa tuli mittariin, mikä parhainta tuli todella hyvä mieli, vapaapäivä tuntuu todellakin vapaalta! Ja nyt tiedän, minne vois mennä polkemaan sitten kun lähtee oikealle maastolenkille. :D

Kohta pääsee syömään!

JK. Selvisi muuten, miksi mulla ei oikein reenit kulje.. Elimistössä oli raudanpuute. Ehkäpä tämäkin mimmi on kohta taas rautaa, kun nyt on (rauta) kuuri päällä! :P Saatko tarpeeksi rautaa

Sunday funday

Kotimetsään seikkailemaan!

Hieman painoi jaloissa edellinen lenkki, joten tänään mentii helpotetulla moodilla. Kyllähän sitä on surkeasti sosejalka tällä hetkellä. Olisinpa kyykkäillyt edes vähäsen talven aikana..

Tänään vedettiin vähemmän kiipeilyä ja kivikkoista polkua. 

Kivaa kangasmetsää ja sen verran tietty kiivettiin, että pääsi laskemaan. eipä sitä maastossa voi tasaista vetää, meillähän on tiet sitä varten!

Nyt on merkkailtu paikkoja, joiden kivimöykyt on otettava haltuun kesän aikana!
Paikkoja, jotka on oikeasti ajettavia, mutta jokin korvien välissä vaan vetää jarrut päälle. Tuollaisia paikkoja on kiva treenailla, kun on joku muu seurana, Vähän paineistamassa. ;) Sitä on vaan seurassa pakko mennä etiäppäin, kun ei kehtaa käkäillä.. Täytyy ensi kerraksi laskea vähän satulaa alemmas ja aloittaa harjoittelu.

Kävin katselemassa meittin kylälle tehtyä XCO rataa. Juu, katseluksi se multa jääkin, en kyllä tulisi hengissä sitä läpi. Koko ajan nousee tai laskee tai pompsahtaa jonnekin ja aivan järkyn jyrkät pikkunousut siellä. Mopolla pääsisin ne, mutta en näillä flegujaloilla. Ehkäpä tälläiset tätihöntsäilijät erottuvat oikeista maastopyöräilijöistä juuri noissa paikoissa.
Kivaa hommaa tuo on.

Hyttyset on saapuneet!

Kävinpä eilen tuossa naapurikylällä ja sen naapurissa poljeskelemassa. Tarkoituksena oli polkea semmoinen pikku happihyppely, mutta kyllähän siitä ihan täysi lenkki tuli. Tällä kertaa oli hauskaa, kun ei yksin tarvinut poljeskella. Tosin tälläiselle sykevammaiselle ja huonokuntoiselle on aina melkoinen haaste lähteä muiden kanssa polulle. Sen, kun tietää miten muut höntsäilee menemään ja ite tuut puuskuttaen perässä. Tämän kesän tavoitteeni on vesittää omat selitykseni. Esim. Kengät tarttuu lukkoihin: Uudet kengät ja polkimet tilattu. 

Tuolla naapurilla kylällä ei ole juurista eikä kivistä pulaa! Onneksi oli kuiva keli, niin mikäs siinä pompsutellessa. Ensin vähän hiekkapolkua, missä irtokiviä, sitten juurakko ja kiviä, sitten kalliota ja juuria. Kauhiasti vaan jännittää nuo pienet kalliolle nousut, joissa on muutama iso juuri poikittain. Laskut on mahtavia ja niissä tekisi mieleni aina polkea vaan lisää vauhtia. Onneksi, joku järki päässäni on muistuttamassa ettei tekninen osaaminen ole ihan sillä tasolla, että voisin vaan antaa mennä.

Sen aika hassu juttu, miten pää koppa toimii. Katsot sinne kauas eteen ja ajattelet, "NYT polje, se menee yli!"- Ja paskan marjat, niinhän sitä kuitenkin mamaa viime hetkellä ja työntää pyörän ylös. Noloa! Kyllähän tuolla kaipasi myös vahvoja reisiä.. Intervallitreeni vois olla aika hyvä talviharraste ja kunnon kyykyt. Jos vaan ehtis/pystyis/jaksais.. Kaveri paineli menemään kuin vuorikauris ja meikällä oli sitten vähän enemmän tälläinen vuorenpeikon tyyli. Selkeänä virheenä ajossa on kivien tuijottaminen. Eihän siihen eturenkaaseen kannata katsella, kun etiäppäin!

Positiivisena huomiona oli se, että moni pelottava paikka meni kuin vettä vaan ylös kalliolle ja toiselta puolelta alas, pikkuinen kynnys: Ei haittaa! Mutta sitten tälläinen kivikossa luikertelu ja siitä pikku pudotus tai vaan järkevää ajoa kapealla ja kivisellä polulla.. Niin ei sitten millään voi ajaa kunnolla loppuun asti. Pakko hölmöillä. Millähän ilveellä sen kaatumisen pelon selättäisi? 

Siinäpä sitten koko lenkin asiaa miettineenä, kaaduin nolla vauhdista johonkin nokkosnäreeseen. HAHAAH, mikä spede!

Mahtava pari tuntinen ulkoilu, hiki lensi ja sykkeet saatiin taas lähelle huippulukemia. Tästä on sosejalan mukava jatkaa.

Viime sunnuntaina, eka maasto tälle kaudelle! :D

Wuhubbi-duu! Sain vaihdettua ne nappulat alle (tosin ovat niin kuluneet, että pakko oli tilata uudet).
Sunnuntaina on hyvä päivä lähteä vähäsen katselemaan maastoja ja niinpä menin.

Lähdin rauhallisesti etenemään tuttua reittiä ja samalla piti koko ajan tarkkailla sykkeitä etteivät ne ala hullutelemaan, muuten tulee huono olo.

Yllättävän hyvin rullaili vanhaa radan pohjaa, mutta pienikin nousu niin treenaamaton talvi kostautuu. Onnek.si yksin lenkkeillessä voi pitää taukoja ihan rauhassa. :D

Hyvällä fiiliksellä kuitenkin etenin, melkein törmäsin kiitävään kotariin ja matka jatkui tarkkaavaisena. Pitää muistaa, että metsässä voi olla muitakin minä ite.

Tässä on poljettava täysii vaikkei se ole fiksua lenkin kannalta..

 Mukavaa oli huomata ettei se vähäinen tekninen osaaminen ei ollut täysin hävinnyt. Kivikkoinen polku sujui (ehkäpä) paremmin kuin viime kesänä. Ainakin mä ajoin koko polun enkä edes säikähtänyt mutalöllöltä kalliolle yhdistelmää.

Muutamassa kohdin tuli jo fiilis, että nyt mun on ihan pakko pysähtyä tuulettamaan. Tässä lajissa on kyllä parhainta se onnistumisen ilo. Kun tietää, että N-Y-T se onnistui, viimeksi ei.

Puuskutusta erään töyssyn laella.

 Mahtavaa, kun alkaa pikku hiljaa vihertämään. Mut toisaalta tylsää, kun lenkkimaastot alkavat yhä enemmän näyttämään tältä. Tosin osassa ei kasva vielä yhtään lehtipuun alkua. Ja toinen, mikä ärsyttää on nuo hiekanottopaikat. Yksi aivan mielettömän hauska lasku alkaa hiekkakuopan reunalta ja ennen siinä reunalla meni tie. No, eipä mee enää. Mä sitten siinä hetken katselin ettäkö mitähän tekisi ja nohevana ajattelin (vaikka tiedän ettei sinne oo mitään asiaa!) notta tuosta ja suoraan! Eihän se pieni pyörän kantaminen mittään haittaa... Pikkasen tuo löysä hiekka ja jyrkkä seinämä olivat huonoja ideoita. Minkä lisäksi suuntavaisto heitti muutamalla kymmenellä metrillä sivuun, joten pääsin kantamaan filsua pöpelikössäkin. Mut kyl se lasku kruunasi tuon taistelun. Vaikka hieman harmittaa etten edelleenkään uskalla laskea viimeistä kallionkinkamaa alas. Ehkäpä ens kerralla, laitan satulan vähän alemmas.

Yhden pöljän taistelukenttä

Tulipa sitten kierrettyä reilu kaksituntinen polkuja, metsätietä, kivistä ja hiekkaista, ylös ja alas. Vitsi, miten mahtavaa olla pitkästä aikaa pyörän selässä metsässä. Tätä täytyy harrastaa useamminkin!

Uljas ratsuni, loistava vieläkin OnOne 456

Tulevaisuus

Tänään mä kävin muksujen kanssa harjoittelemassa maastopyöräilyn alkeita.
johan nuo kohta ajavatkin maastossa kovempaa kuin minä!

Slickseillä asvaltilla ja vähän polullakin

Heissan, pitkästä aikaa!

Nyt olen jo kolmesti päässyt kokeilemaan, miltä fillarointi tuntuu pitkän talven jälkeen. Ekalla kertaa tuntui yllättävän helpolta ja mukavalta. Hyvin rullasi vaikka alla olikin nastat. Sen jälkeen meni nastat vaihtoon ja laitoin ihan sileät renkaat pyörään. eihän tässä vielä metsään mennä, kun siellä on maa jäässä.. Muutama viikko sitten siis palasin fillarin selkään ja poljeskelin sellaisen pikku lenkin teitä pitkin. n. 20 km. vitsi, miten kivaa oli rullailla ja nuuskia kevättä ilmassa! Luulin, että henki menee, mutta pikemminkin sitähän heräsi henkiin.

Sama tuli tehtyä tuossa torstaina. Ei ollut kyllä aivan samanlaista euforiaa polkemisessa. Keskiviikkona oli kevään pätkä koulua tavallaan ohitse ja yksi stressinaihe vähemmän, niin olisi voinut vaan nukkua. Hyvin sitä huomaa, kun on istunut talven pääsääntöisesti koneen edessä tai bussissa tai luennoilla, niin sitä jähmettyy. Karmea rapakunto! Väsyneellä keholla eteneminen on hieman väsynyttä. Mielenkiintoista on tuo sykemittarin tulos (näkyy alempana kuvassa). Olen siis kärsinyt tästä ylikunnosta jo pitkään, mikä nostaa pienessäkin rasituksessa sykkeen kohtuuttoman korkealle. Mittarin perusteella voisi kuvitella, että olipa hieno lenkki, mutta totuus on kyllä toinen. Sykkeet pitäisi olla järjestään alempana, n. 20 yksikköä. (Löysin yhden hyvän sivuston aiheesta: http://www.sykeanalyysi.fi/ )

Tänään tarkastelemassa lähipolkujen kuntoa.

OnOne 456

Voisi luulla, että tämä on positiivinen tulos...

Tähän kauteen lähdenkin.. Ts. yritän parhaani mukaan lähteä maltilla ja realismilla. Mä en vaan pysty enkä kykene samanlaiseen tavoitteelliseen treeniin kuin "normaali" harrastelija. Mun on vaan rakennettava kuntoa ihan rauhallisilla rullailuilla ja yritettävä pitää syke matalalla. Ainoa tie jatkumoon! Mun on turha edes miettiä kisaamista tai rankkoja harjoitusohjelmia, niin kauan kun keho on ylirasitusmoodissa.                                           Ei muuten ole helppoa polkea rauhallisesti, kun kevät tuo innon pintaan ja olisi niin mukava painaa menemään. Kun nyt vaan ymmärtäisin ettei se kannata, koska kehon palautuminen on todella hidasta. Hyvänä esimerkkinä aiheesta on eksymiseni zumba tunnille, missä jo lämmittelyssä lähti syke kohti pilviä eikä hirveästi laskeutunut koko tunnin aikana. Kaksi viikkoa meni palautumiseen, joista ekalla viikolla ei ollut voimia edes ajatustyöhön. Se on muuten todellista p**aa. Ja samalla keho on niin ylikierroksilla ettei edes nukkumaan pysty.

Lätäköitä ja maa on jäässä, vaikkei lunta ole.

Olihan tämä muksaa!

Torstaina ja tänään tuli eksyttyä metsänkin puolelle, Pitihän sitä käydä tarkastamassa, koska pääsee poluille. Sammalmättäät olivat jäässä ja niin oli maakin. Pohjoisen puolisilla poluilla oli myös jäätä maan pinnassa. Oli muuten pikkasen hukassa tuo juurien ylitys!

Jos nyt hieman ottaisin opikseni viime vuodesta ja kesken loppuneesta kaudesta ja suostuisin kaikessa rauhassa totuttelemaan polkemiseen asvaltilla. Rakentaisin sitä kuntoa polkuja varten ja samalla saisin sykkeet pidettyä paremmin kurissa. Ei kyllä malttaisi. Haluisin taas tamppaamaan polkuja!

Tänään kävin tieltä puikkailemassa metsään tutkimassa, miltä polku näyttää. Järkytyksekseni huomasin, että lempipolkuani on tuhottu. Yhdestä kohtaa hiekkakuoppa on laajentunut ja vienyt osan jouhevaa hiekkapolkua, missä on mukava laskea vauhdilla. Toisessa kohtaa joku innokas mopoilija on ruovittanut märän metsän niin syville urille ettei siinä ole enää kiva polkea filsulla. Ainakaan märällä kelillä. Ja todella monessa kohtaa on metsää hakattu. Tuskin siellä kukaan risusavotta tekee, joten on lähdettävä etsimään uusia polkuja, kun kevät on pidemmällä. Olis kyllä kiva, kun meidän kunnallisvaaliehdokkaissa olis ollut jku, joka haluaisi kehittää luontomatkailua täällä ja kannustaisi mtb-reittien kehittelyyn. Ja tietty enduro (mopo) kuskeille omat luvalliset reitit, missä saa jyngittää sielunsa kyllyydestä, että jää meille pienempi renkaisille ja vähemmillä hepoilla liikkuvillekin jotain. ;)

Mut hitsi, miten mahtavaa K-E-V-Ä-T!

Sunnuntaiajelu

Oli aamulla väsynyt olo, mutta ajattelin lähteä polkaisemaan pikku lenkin, jos sitä vaikka virkistyisi.
Ei mennyt suunnitelma ihan putkeen, kun heti alkumatkasta huomasin sykkeiden olevan normaalia korkeammalla.
Yritin sitten edetä rauhallisesti, mutta jalat olivat ihan puuroa. Ylämäessä ei löytynyt mitään

lihaksia, jotka olisivat tuoneet pyörää eteenpäin. Sykkeet melkein tapissa pikku nyppylän jälkeen.
Toisilla kesäloma palauttaa ja virkistää, mulla kävi nähtävästi ihan toisinpäin.
Omat "kotipokemonit" järjestivät nähtävästi riittävän aktiviteetin, että alkuloman hyvä vire katosi jonnekkin viikkarin pallomereen.


Kerrankin kun sai seuraa lenkille, olisi ollut mukava polkea vähän reippaammin ja yrittää itsensä ylittämistä niissä teknisemmissä kohdissa, mutta tällä kertaa se jäi haaveksi.
Olen huomannut kuinka muiden kanssa polkiessa ei kehtaa jäädä käkäilemään, vaan sitä onnistuu paikkoissa, mitkä tuntuvat liian jännittäviltä.
Eniten otti luonnon päälle se, että oli muutamassa kohdassa pakko oikoa ja odotella toisia tien varressa. MurrrRRR. mä haluan treenata ja kehittyä, miksei kroppa voisi toimia! Matkalla mietin, että taitaa olla aika laittaa pyörä huoltoon ja pitää pikku tauko. Ja sitten nauroin ääneen! ei tietenkään mitään taukoja. Jos sitä välillä kävisi hissukseen rullailemassa lenkkejä tietä pitkin ja sitten, kun voimat palailee suuntaa takaisin metsään.


Kanervikkoparkki, muita odotellessa

Blääh, totesi ärtynyt polkija

On kyllä mageeta kun ihan lähistöltä löytyy hauskoja polkuja, joissa ei haasteet lopu vielä kesken.
Etenkin tykkään niistä kunnon laskuista, pitäisköhän joku kerta ihan kokeilla saako pyörän ilmaan niistä nypyistä..


Kävimme siinä samalla vaklaamassa lähistölle rakennettua XCO-rataa ja HUH! Se pätkän minkä näin jää kyllä ajamatta vaikka kuinka treenaisin. suht lyhyt, mutta jyrkkä nousu ja käännyttään ja noustaan lisää. Ei näillä voimattomilla tukeilla sinne mennä. Täytyy mennä joskus vaklaamaan miten oikeat pypäilijät sen vetää.


Tällä kertaa surkea yritys olla maastopyöräilijä. kuitenkin jatkan iloisin mielin eteenpäin ja parin viikon päästä lähden Sappeelle hakemaan lisäoppia alamäkiajoon. Sain lainaan pyöränkin ettei tarvitse lähteä jäykkäperällä..  Eihän sitä tiedä, jos vaikka enskakärpänen puraisisi!