Viime sunnuntaina, eka maasto tälle kaudelle! :D

Wuhubbi-duu! Sain vaihdettua ne nappulat alle (tosin ovat niin kuluneet, että pakko oli tilata uudet).
Sunnuntaina on hyvä päivä lähteä vähäsen katselemaan maastoja ja niinpä menin.

Lähdin rauhallisesti etenemään tuttua reittiä ja samalla piti koko ajan tarkkailla sykkeitä etteivät ne ala hullutelemaan, muuten tulee huono olo.

Yllättävän hyvin rullaili vanhaa radan pohjaa, mutta pienikin nousu niin treenaamaton talvi kostautuu. Onnek.si yksin lenkkeillessä voi pitää taukoja ihan rauhassa. :D

Hyvällä fiiliksellä kuitenkin etenin, melkein törmäsin kiitävään kotariin ja matka jatkui tarkkaavaisena. Pitää muistaa, että metsässä voi olla muitakin minä ite.

Tässä on poljettava täysii vaikkei se ole fiksua lenkin kannalta..

 Mukavaa oli huomata ettei se vähäinen tekninen osaaminen ei ollut täysin hävinnyt. Kivikkoinen polku sujui (ehkäpä) paremmin kuin viime kesänä. Ainakin mä ajoin koko polun enkä edes säikähtänyt mutalöllöltä kalliolle yhdistelmää.

Muutamassa kohdin tuli jo fiilis, että nyt mun on ihan pakko pysähtyä tuulettamaan. Tässä lajissa on kyllä parhainta se onnistumisen ilo. Kun tietää, että N-Y-T se onnistui, viimeksi ei.

Puuskutusta erään töyssyn laella.

 Mahtavaa, kun alkaa pikku hiljaa vihertämään. Mut toisaalta tylsää, kun lenkkimaastot alkavat yhä enemmän näyttämään tältä. Tosin osassa ei kasva vielä yhtään lehtipuun alkua. Ja toinen, mikä ärsyttää on nuo hiekanottopaikat. Yksi aivan mielettömän hauska lasku alkaa hiekkakuopan reunalta ja ennen siinä reunalla meni tie. No, eipä mee enää. Mä sitten siinä hetken katselin ettäkö mitähän tekisi ja nohevana ajattelin (vaikka tiedän ettei sinne oo mitään asiaa!) notta tuosta ja suoraan! Eihän se pieni pyörän kantaminen mittään haittaa... Pikkasen tuo löysä hiekka ja jyrkkä seinämä olivat huonoja ideoita. Minkä lisäksi suuntavaisto heitti muutamalla kymmenellä metrillä sivuun, joten pääsin kantamaan filsua pöpelikössäkin. Mut kyl se lasku kruunasi tuon taistelun. Vaikka hieman harmittaa etten edelleenkään uskalla laskea viimeistä kallionkinkamaa alas. Ehkäpä ens kerralla, laitan satulan vähän alemmas.

Yhden pöljän taistelukenttä

Tulipa sitten kierrettyä reilu kaksituntinen polkuja, metsätietä, kivistä ja hiekkaista, ylös ja alas. Vitsi, miten mahtavaa olla pitkästä aikaa pyörän selässä metsässä. Tätä täytyy harrastaa useamminkin!

Uljas ratsuni, loistava vieläkin OnOne 456