Sunday funday

Kotimetsään seikkailemaan!

Hieman painoi jaloissa edellinen lenkki, joten tänään mentii helpotetulla moodilla. Kyllähän sitä on surkeasti sosejalka tällä hetkellä. Olisinpa kyykkäillyt edes vähäsen talven aikana..

Tänään vedettiin vähemmän kiipeilyä ja kivikkoista polkua. 

Kivaa kangasmetsää ja sen verran tietty kiivettiin, että pääsi laskemaan. eipä sitä maastossa voi tasaista vetää, meillähän on tiet sitä varten!

Nyt on merkkailtu paikkoja, joiden kivimöykyt on otettava haltuun kesän aikana!
Paikkoja, jotka on oikeasti ajettavia, mutta jokin korvien välissä vaan vetää jarrut päälle. Tuollaisia paikkoja on kiva treenailla, kun on joku muu seurana, Vähän paineistamassa. ;) Sitä on vaan seurassa pakko mennä etiäppäin, kun ei kehtaa käkäillä.. Täytyy ensi kerraksi laskea vähän satulaa alemmas ja aloittaa harjoittelu.

Kävin katselemassa meittin kylälle tehtyä XCO rataa. Juu, katseluksi se multa jääkin, en kyllä tulisi hengissä sitä läpi. Koko ajan nousee tai laskee tai pompsahtaa jonnekin ja aivan järkyn jyrkät pikkunousut siellä. Mopolla pääsisin ne, mutta en näillä flegujaloilla. Ehkäpä tälläiset tätihöntsäilijät erottuvat oikeista maastopyöräilijöistä juuri noissa paikoissa.
Kivaa hommaa tuo on.

Hyttyset on saapuneet!

Kävinpä eilen tuossa naapurikylällä ja sen naapurissa poljeskelemassa. Tarkoituksena oli polkea semmoinen pikku happihyppely, mutta kyllähän siitä ihan täysi lenkki tuli. Tällä kertaa oli hauskaa, kun ei yksin tarvinut poljeskella. Tosin tälläiselle sykevammaiselle ja huonokuntoiselle on aina melkoinen haaste lähteä muiden kanssa polulle. Sen, kun tietää miten muut höntsäilee menemään ja ite tuut puuskuttaen perässä. Tämän kesän tavoitteeni on vesittää omat selitykseni. Esim. Kengät tarttuu lukkoihin: Uudet kengät ja polkimet tilattu. 

Tuolla naapurilla kylällä ei ole juurista eikä kivistä pulaa! Onneksi oli kuiva keli, niin mikäs siinä pompsutellessa. Ensin vähän hiekkapolkua, missä irtokiviä, sitten juurakko ja kiviä, sitten kalliota ja juuria. Kauhiasti vaan jännittää nuo pienet kalliolle nousut, joissa on muutama iso juuri poikittain. Laskut on mahtavia ja niissä tekisi mieleni aina polkea vaan lisää vauhtia. Onneksi, joku järki päässäni on muistuttamassa ettei tekninen osaaminen ole ihan sillä tasolla, että voisin vaan antaa mennä.

Sen aika hassu juttu, miten pää koppa toimii. Katsot sinne kauas eteen ja ajattelet, "NYT polje, se menee yli!"- Ja paskan marjat, niinhän sitä kuitenkin mamaa viime hetkellä ja työntää pyörän ylös. Noloa! Kyllähän tuolla kaipasi myös vahvoja reisiä.. Intervallitreeni vois olla aika hyvä talviharraste ja kunnon kyykyt. Jos vaan ehtis/pystyis/jaksais.. Kaveri paineli menemään kuin vuorikauris ja meikällä oli sitten vähän enemmän tälläinen vuorenpeikon tyyli. Selkeänä virheenä ajossa on kivien tuijottaminen. Eihän siihen eturenkaaseen kannata katsella, kun etiäppäin!

Positiivisena huomiona oli se, että moni pelottava paikka meni kuin vettä vaan ylös kalliolle ja toiselta puolelta alas, pikkuinen kynnys: Ei haittaa! Mutta sitten tälläinen kivikossa luikertelu ja siitä pikku pudotus tai vaan järkevää ajoa kapealla ja kivisellä polulla.. Niin ei sitten millään voi ajaa kunnolla loppuun asti. Pakko hölmöillä. Millähän ilveellä sen kaatumisen pelon selättäisi? 

Siinäpä sitten koko lenkin asiaa miettineenä, kaaduin nolla vauhdista johonkin nokkosnäreeseen. HAHAAH, mikä spede!

Mahtava pari tuntinen ulkoilu, hiki lensi ja sykkeet saatiin taas lähelle huippulukemia. Tästä on sosejalan mukava jatkaa.

Viime sunnuntaina, eka maasto tälle kaudelle! :D

Wuhubbi-duu! Sain vaihdettua ne nappulat alle (tosin ovat niin kuluneet, että pakko oli tilata uudet).
Sunnuntaina on hyvä päivä lähteä vähäsen katselemaan maastoja ja niinpä menin.

Lähdin rauhallisesti etenemään tuttua reittiä ja samalla piti koko ajan tarkkailla sykkeitä etteivät ne ala hullutelemaan, muuten tulee huono olo.

Yllättävän hyvin rullaili vanhaa radan pohjaa, mutta pienikin nousu niin treenaamaton talvi kostautuu. Onnek.si yksin lenkkeillessä voi pitää taukoja ihan rauhassa. :D

Hyvällä fiiliksellä kuitenkin etenin, melkein törmäsin kiitävään kotariin ja matka jatkui tarkkaavaisena. Pitää muistaa, että metsässä voi olla muitakin minä ite.

Tässä on poljettava täysii vaikkei se ole fiksua lenkin kannalta..

 Mukavaa oli huomata ettei se vähäinen tekninen osaaminen ei ollut täysin hävinnyt. Kivikkoinen polku sujui (ehkäpä) paremmin kuin viime kesänä. Ainakin mä ajoin koko polun enkä edes säikähtänyt mutalöllöltä kalliolle yhdistelmää.

Muutamassa kohdin tuli jo fiilis, että nyt mun on ihan pakko pysähtyä tuulettamaan. Tässä lajissa on kyllä parhainta se onnistumisen ilo. Kun tietää, että N-Y-T se onnistui, viimeksi ei.

Puuskutusta erään töyssyn laella.

 Mahtavaa, kun alkaa pikku hiljaa vihertämään. Mut toisaalta tylsää, kun lenkkimaastot alkavat yhä enemmän näyttämään tältä. Tosin osassa ei kasva vielä yhtään lehtipuun alkua. Ja toinen, mikä ärsyttää on nuo hiekanottopaikat. Yksi aivan mielettömän hauska lasku alkaa hiekkakuopan reunalta ja ennen siinä reunalla meni tie. No, eipä mee enää. Mä sitten siinä hetken katselin ettäkö mitähän tekisi ja nohevana ajattelin (vaikka tiedän ettei sinne oo mitään asiaa!) notta tuosta ja suoraan! Eihän se pieni pyörän kantaminen mittään haittaa... Pikkasen tuo löysä hiekka ja jyrkkä seinämä olivat huonoja ideoita. Minkä lisäksi suuntavaisto heitti muutamalla kymmenellä metrillä sivuun, joten pääsin kantamaan filsua pöpelikössäkin. Mut kyl se lasku kruunasi tuon taistelun. Vaikka hieman harmittaa etten edelleenkään uskalla laskea viimeistä kallionkinkamaa alas. Ehkäpä ens kerralla, laitan satulan vähän alemmas.

Yhden pöljän taistelukenttä

Tulipa sitten kierrettyä reilu kaksituntinen polkuja, metsätietä, kivistä ja hiekkaista, ylös ja alas. Vitsi, miten mahtavaa olla pitkästä aikaa pyörän selässä metsässä. Tätä täytyy harrastaa useamminkin!

Uljas ratsuni, loistava vieläkin OnOne 456