Vihdoinkin fillarilla! Finally riding again!

On se harmi, kun kaiken moiset työt, virukset ja opinnot haittaavat harrastuksia. Toisaalta sitten kun pääsee pitkän odotuksen jälkeen  fillaroimaan, niin sehän tuntuu ihan lottovoitolta!

Into piukeena! Huomatkaa filsun paikka, Hondan takapenkillä.

Olen tässä kärsinyt jonkunmoisista rytmihäiriöistä ja omituisista sydämen muljahteluista, mikä rajoittaa itsensä haastamista. Tehot pidettävä alhaalla.. Tämän päivän teemana olikin höntsäily, kohteena yhden ajopäivän harjoitusrastit. (Meillä oli toukukuussa naisten ajopäivä)
Ja silloin kun ei tarvitse yksin käkäillä menemään, vaan pääsee polkemaan hyvässä seurassa, on otettava kaikki ilo irti.

Kyllä polkemattomuuden tuntee kropassa, kun yrittää pyörittää tasaista vauhtia, niin se oma tasainen on melkoista ryömimistä. Onneksi aloitettiin rauhallisesti tiellä siirtyen pelipaikoille.
Pienikin nousu saa pulssin kohoamaan taivaisiin ja puuskutus alkaa.
Tällä kertaa tosin tauot oli kohdillaan ja hengityksen sai tasaantumaan.

Kohti kramppaavia pohkeita.

Mä en ole vieläkään oppinut luottamaan lukkopolkimiin ja jotenkin tuolla kallio kinkamilla ja kivikoissa ajatus karkaa miettimään saako sen jalan tarvittaessa irti ja se vie turhaa energiaa ja keskittymistä siihen oikeaan tekemiseen eli eteenpäin polkemiseen. (Pitäisiköhän vaihtaa flatteihin?)

En tiedä, miksi se pyörällä kaatuminen pelottaa niin hurjasti. Kait se johtuu iästä?!
Ja osaltaan vanhoista vammoista ja niistä seuranneista riesoista. Ei enää halua lisää ärsyttäviä ja rajoittavia vaivoja, kun niitä löytyy jo.

Tänään kuitenkin päätin yrittää. joo, okkei, käkäilin kyllä.. Mutta tulipa muutama onnistuminenkin. Jos tässä vaikka pääsisi kesän aikana säännöllisesti harrastamaan niin suottaapi taidot kehittyä.

Päivän saldona voin sanoa, että ajotekniikkaan pitää kiinnittää huomiota. Etenkin painon siirto taakse jää vajaaksi, läskiä vaan sinne lokarille!
Myös sitä polkemista voisi harrastaa. Toki tähänhän mulla löytyy tsiljoona selitystä, miksei näin tapahdu. (pelottaa, kunto ei kestä, polveen sattuu, pelottaa, se kunto, väärä vaihde, arkailu)

Tällä kertaa jätän turinoinnin vähemmälle, antaa kuvien puhua. Muutes, harmi että kamera hieman tasoittaa noita kohtia. Ei me ihan tasasella ajettu. ;)

Onkohan mulla ketjut löysällä? Miksi mä en polje? Hitsi kun oli hauskaa!

Jos ei yritä, ei voi onnistua. Välillä meno oli jo hurjaa, kun hajosi lasitkin, hehehehe.
 Kuitenkin tästä voi todeta: Turhaa jarruttelua ja niinhän se vauhti tyssää.
Sitten meni jo hieman paremmin, mutta varoituksen sana: Kielenkäyttö voi häiritä herkempiä ja perheenpienimpiä.

Lopuksi

kivistä polkua

ja todellisutta.

Iso kiitos Z:lle, joka jälleen kerran jaksoi raahata mua matkassa ja kuvata mun etenemistä. <3

Ei ihme, että puuskutin, tuohan oli korkea mäki!

Tuossa -)
Kinkama, mikä jäi multa ajamatta, mutta Z vetää kun mestari!

Jospa tää tästä taas lähtisi, pienillä polkaisuilla eteenpäin. (Tai ehkäpä kokeilemaan mäenlaskua, kun ylöspäin mennessä tulee hiki..)

Hello! Tervehdys!

Hi, this is my new blog on mountain biking. I'm still wondering whether I should write in English or in my native tongue (Finnish). What do you think? Please, comment !
Tästä lähtee uusi päiväkirjani maastopyöräily harrastukseni parissa.
Pääasiallisesti tarkoituksenani on kirjata tänne kommelluksiani polkujen varsilta.

I'm mum, I work and I'm a stundent so there's not too much of freetime, but when possible I try to take my bike out and have fun. i'm not aiming to compete, but it would be fun to try.. When I'm in better shape. No one wants to have a fit in the first climb. 
En tähtää kilpaurheiluun, vaan ajan huvikseni silloin, kun perhe-, työ- ja opiskeluelämältä jää aikaa. Toki olisi joskus hauska osallistua johonkin kisaan, sitten kun kunto on parempi. Eihän se kilvanajo ole kivaa, jos saa sydärin ekassa nousussa!

Haluan kehittyä maastopyöräilijänä ja nauttia matkastani.
My aim is to get better in mountain biking and enjoy the journey.


Tässä pari kuvaa viime kesän seikkailuista / Few pics from last summer:

Pitihän sitä käydä kokeilemassa DH:ta, Ghost Bike  Parkissa. Matelin ja käkäilin, koska olen arkajalka. Eniten pelotti hissi, kun sieltä olen  90 - luvun alussa muutaman kerran tippunut.
Hauskaahan tuo mäenlasku on mutta rohkeutta saisi olla enemmän.

* * * *
DH granny style! :D 
I had to go and give it a try. Well, I'm too much of a chicken, but the scariest part was going up hill on a lift. 
Good fun, maybe I'll manage to gain more courage.

 Sama mäki oma fillari. Kuusi kertaa (muistaakseni) kiipesimme ylös
mäkeä ja eri polkuja alas. Hapokasta tuolla pelillä! Välillä joutui jalkautumaan.

* * *
Same hill, my own bike. This time climbing it up by bike and using my own engine. I really felt my legs after that. And yeah, have to admit.. Couldn't pedal the whole time, had to push.

 Ihan vaan räpsyjä lenkiltä.You haven't done it, if there's no selfies to prove it!

Pyöräni / My bike